*

SatuTaavitsainen SDP:n kansanedustaja Mikkelistä

Kaupungintalolla hiki haisemaan!

Kiitos jokaiselle sosialidemokraattia äänestäneelle, itsensä likoon laittaneelle ehdokkaalle, heidän perheilleen ja tukijoilleen! Teidän ansiostanne Mikkelissä tuli vaalivoitto ja Mikkeli on nyt punainen kaupunki. Pidämme huolta äänestäjien antamasta luottamuksesta, emmekä riko sitä. Olemme pienen ihmisen puolella.

Olen kiitollinen jokaisesta saamastani äänestä. 1177 ääntä on luottamuksen osoitus tähänastiseen tehtyyn työhön ja vahvistaa myös uskoani siihen, mitä tulen tulevaisuudessa painottamaan. Uskon, että oman panokseni voin antaa useammankin tehtävän kautta. Eli tulen miettimään sekä itse että yhdessä sosialidemokraattien sisällä sitä, missä tehtävässä parhaiten palvelen äänestäjiäni ja kaikkia mikkeliläisiä. Asia ratkeaa lähiviikkojen aikana, kunhan neuvottelut puolueiden kesken ehtivät pidemmälle.

Suomi on tänä päivänä monta Suomea. Perheiden arki on eriytynyttä ja jos emme saa kehitystä käännettyä pian, palaamme hyvinvointivaltiota edeltäneeseen aikaan, jolloin ihmisen syntymäkoti määritteli voimakkaasti koulutuksen ja työuran sekä eliniänodotteen. Jos viidesosalla suomalaisista lapsista ei ole todellisuudessa mahdollisuuksien tasa-arvoa, sitä ei tällöin ole enää kenelläkään.

Monet perheiden arjen kysymyksistä ovat samat kaikkialla. Parisuhteet ovat kovilla, työ tai sen puute uuvuttavat, leipä on tiukassa ja vanhemmilla on huoli lastensa pärjäämisestä.

Ihmiset haluavat asua mukavilla alueilla ja Mikkelistä pitää saada mukava ja ihmisystävällinen kaupunki, jossa peruspalvelut toimivat ja lakeja noudatetaan ja asukkaita kunnioitetaan kaupungin palvelupaikoissa.

Mikkelin kaupunkiprofiilia on vahvistettava. Mikkelin on perustettava tulevaisuutensa selkeästi kaupunkipolitiikalle, joka ottaa huomioon myös sitä ympäröivän maaseudun tuoman elinvoiman. Se tosiasia on kuitenkin tunnustettava, että Mikkeli on kuitenkin kaupunki eikä maaseutupitäjä. 36 729 mikkeliläistä eli noin 70 % asuu 5 km säteellä torista. Toiminnan painopistettä on nostettava Mikkelin keskustan ohella kaupunginosien toimivuuteen, lähiöiden päivähoitopalveluihin ja kouluihin, kevyen liikenteen väyliin, joukkoliikenteeseen, lähiliikuntapaikkoihin, koirapuistoihin ja kulttuurin harrastusmahdollisuuksiin. Asukastoiminta on otettava uudella tasolla mukaan kaupunkiyhteisöön.

Se tarkoittaa, että kaupungin palvelut tukevat asukkaiden viihtymistä ja mahdollisuuksiaan käydä työssä, opiskella, harrastaa, ystävystyä ja saada terveys- ja sosiaalipalveluja oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Elinvoimainen kaupunki tarvitsee elinvoimaiset ihmiset.

Esimerkiksi Lähemäeltä perheet joutuvat viemään lapsensa kalevankankaalle päiväkotiin, toiselle puolen kaupunkia. Miksei Lähemäellä ole riittävästi päivähoitopaikkoja? Siksi koska kaupunki ei ole niitä sinne perustanut. Lapset eivät tutustu oman alueensa lapsiin ja heillä ei ole kavereita iltaisin ja viikonloppuisin. Koulun alkaessa Lähemäellä, kaikilla lapsilla ei ole valmiiksi kavereita. Yksinäisyys on suurin ihmisten hyvinvointia alentava tekijä. Yksinäisyys alkaa usein jo lapsuudesta ja kaupunki voi toiminnallaan vaikuttaa kehitykseen positiivisesti tai negatiivisesti.

Myös ympäristönäkökulmat tulee huomioida - kaupunki omalla palveluverkollaan usein pakottaa ihmiset hankkimaan kaksi autoa, jos päivähoito ei ole kävelymatkan päässä tai joukkoliikenteen varrella.

Kaupunkipolitiikalla tulee myös huomioida ne, jotka Mikkelin väkimäärän kesäisin kolminkertaistaa. Vapaa-ajanasukkaat ja matkailijat. Myös he tarvitsevat kaupunkia. On oltava tapahtumia ja elämyksiä ja mainostettava meidän omia juttuja. Kaupungin matkailusivuilla pitää alkaa mainostaa Mikkelin upeaa kaupunkiluontoa, kuten kävelyreittejä Kalevankankaalla ja Urpolassa ja meidän kivoja uimarantoja ja lasten leikkipuistoja ja talvisin hiihtolatuja. Miksi Mikkelin matkailusivuilla mainostetaan 50-60 km päässä olevia muiden kuntien kohteita? Meidän pitää alkaa tehdä elinvoimapolitiikkaa kaupunkiluonnolla, tekemisellä ja viihtyisyydellä. Pitää alkaa ajatella matkailua Mikkelissä asuvien ja vierailevien kannalta. Seudun kehittämisrahaston lopettamisella saisimme monta miljoonaa euroa rahaa Mikkelin markkinointiin ja elinvoimaan.

Koulutuskaupunkina Mikkelin on nostettava XAMK:n ja ammatillisten oppilaitosten roolia entisestään osaksi elinvoiman rakentamista. Nuoret ja opiskelijat elävöittävät kaupunkia ja heidän kanssaan tarvitaan enemmän vuoropuhelua siitä, mitä he toivovat kaupungilta. Mikä on hyvää, mitä puuttuu.

Mikkeli nousee, kun aletaan tehdä aktiivista ja näyttävää elinvoimapolitiikkaa, huomioiden monimuotoiset yrittäjyyden ja aluekasvun muodot. Elinkeinoyhtiöitä eivät kunnat jatkossa enää tarvitse. Mikkeli tarvitse elinvoimatyöntekijöitä, joiden tehtävänä on saada tänne työpaikkoja. Mikkelin kaupungin hallintorakenne ei voi myöskään jäädä siihen missä se on nyt. Tekeviä käsiä ja jalkoja tarvitaan arjen työssä kouluissa ja päiväkodeissa, ei väliportaan hallinnossa. Kaupungintalolla pitää saada hiki haisemaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset