SatuTaavitsainen SDP:n kansanedustaja Mikkelistä

Arvostusta järjestöille

Olen hyvin pettynyt siihen, että Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi 10.6.2015 myöntäessään järjestöjen avustuksia jätti kokonaan ilman avustuksia kaikki eläkeläisten yhdistykset ja useat potilas- ja vammaisjärjestöt ja sotaorvot.
  SDP:n ryhmän esityksestä kaupunginhallitus päätti tänään kokouksessaan käyttää otto-oikeuttaan ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsittelyyn.   Kansalaisjärjestöissä tehdään yleishyödyllistä työtä kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi tukien näin myös Mikkelin kaupungin tavoitteiden toteutumista. Monet yhdistykset toimivat hyvin pienellä rahalla ja kaupungin vuosittainen 300 euron tuki on ollut yhdistyksille suuri summa.

Useimpien yhdistysten toiminta perustuu perinteiseen kansalaisyhteiskunnan toimintaan virkistäen viikoittain ihmisiä monipuolisissa ohjatuissa liikunnoissa, pitäen erilaisia kerhoja, ryhmiä, matkoja, kehittäen kokemusasiantuntijuutta ja keräten yhteen samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jotka saavat yhdistyksistä vertaistukea ja apua arjen selviytymiseen. 

Osa kaupungissa toimivista sosiaali- ja terveysalan yhdistyksistä saavat toimintaansa RAY:n rahoitusta, jonka myötä Mikkeliin tulee joka vuosi noin 2 miljoonaa euroa rahaa ja syntyy työpaikka yli 50 ihmiselle ja paljon uutta toimintaa. Näiden yhdistysten kanssa kaupungin kumppanuus on positiivinen asia ja tukee myös työllisyyttä. Nyt näyttää sille, että sosiaali- ja terveystoimi on siirtynyt pelkästään tukemaan näitä yhdistyksiä, joissa on palkattua työvoimaa. 

Kansalaisjärjestöjen perustukemista ei voi lakkauttaa, eikä valtuusto ole sellaista tahdonilmausta tehnyt. Aktiivisen kansalaisyhteiskunnan toiminta on jo arvo itsessään. 

Toivon, että sosiaali- ja terveystoimi arvostaisi enemmän sosiaali- ja terveysalan-, eläkeläis-, potilas-, vammaisjärjestöjä, joissa edistetään kansanterveyttä ja ihmisten osallisuutta ja tuetaan näin myös kaupunginvaltuuston asettamia tavoitteita. 

Lista avustuksistahttp://www.mikkelinseutusote.fi/images/tiedostot/esityslistat_ja_poytakirjat/Tuotantoltkn_liitteet_2015_06_10.pdf

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset